Metsola - kestävää ja ekologista !

Metsolan tarina alkaa rakkaudesta ja huolenpidosta

– ja intohimo kestävien ja kauniiden vaatteiden suunnitteluun
leiskuu edelleen

Metsola on perustettu vuonna 2007 ja se on yksi vanhimmista suomalaisista lastenvaatebrändeistä. Metsolan perustaja ja luova voima Sanna Paakki sai inspiraation vaatteiden suunnitteluun tultuaan äidiksi. Suomalaisia lastenvaatevalmistajia oli silloin vähän ja eettisyyteen ei vielä silloin kiinnitetty paljoakaan huomiota. Epäeettisesti halpatyövoimalla teetetyt massatuotantovaatteet kauhistuttivat ja hän halusi varmistua siitä, ettei vaatteissa ollut vaarallisia kemikaalijäämiä, jotka voisivat vahingoittaa pienen ihmisen terveyttä.

Kirpputoreja kiertäessään Sanna löysi froteiset vintage-housut, joiden materiaalin kestävyys ja vanhoista valokuvista tuttu nostalgia sykähdyttivät. Näitä täytyy saada lisää – mutta mistä? Sanna etsi Suomesta froteekankaan valmistajan, kangaskone kaivettiin 30 vuoden pölyjen alta, ja pian – puolison hetkelliseksi kauhistukseksi – takapihan terassilla nökötti valtavia, ihmisen korkuisia kangasrullia.

Näistä aineksista syntyi Metsola, joka iski makeasti retrobuumiin ja toi rohkeat värit sekä kuosit suomalaisten lapsiperheiden pukeutumiseen. Metsolan tyyli on vuosien varrella kasvanut ja muuttanut muotoaan, mutta pysynyt tunnistettavana, persoonallisena itsenään. Villit kuosit, pelkistetyn graafiset elementit, herkät röyhelöt ja leikkisät pupunkorvat.

Nykyään Metsolaa kasvattaa Sannan rinnalla Riina Pulkkinen, ja tiiminä he ideoivat, unelmoivat, lisäävät ja karsivat uusien mallistojen versoja. Kuten luonto ympärillämme, Metsola elää ja kehittyy villien luomisvoimien pauhatessa taustalla. Ja siitä syntyy aina jotain uskomattoman kaunista. Maltatko odottaa seuraavaa mallistoamme? Me emme! :)

Rakkaus on tulevaisuuden tekoja

– siksi Metsolan kaikki toimintatavat ovat ekologisia
ja kestäviä

Metsolan upeat värit, graafiset leikkaukset ja kuosit luovat tunnistettavan merkin, jonka vaatteista on vuosien saatossa tullut arvostettuja ja haluttuja keräilytuotteita laatutietoisten perheiden vaatehyllyille. Metsola valmistaa tuotteensa luomupuuvillasta lähituotantona, ja huolellisen suunnittelun tuloksena syntyy vaate, jolla on pitkä elinkaari ja joka kestää kulutusta. Me haluamme pitää huolta tärkeimmistä asioita ympärillämme: neljän vuodenajan luonnosta, joka on samaan aikaan niin vahva ja herkkä. Tahdomme, että lapsemme saavat nauttia luonnon kausittain muuttuvasta, ihmeellisestä kauneudesta nyt ja aina. Koska rakkaus on tulevaisuuden tekoja.

Puuvillakankaidemme valmistusmenetelmiä- ja prosesseja kehitetään koko ajan ekologisempaan ja kestävämpääm suuntaan. Metsola etsiikin jatkuvasti yhteistyökumppaneita, jotka kiinnittävät huomioita tuotantoprosessien ympäristöystävällisyyteen ja tähtäävät luonnonvarojen kestävään käyttöön, sekä kehittävät uusia, modernimpia tapoja valmistaa materiaaleja vaateteollisuuteen. Pelkkä luomupuuvillan käyttö ja eettiset valmistustavat eivät kuitenkaan tee vaatteesta ekologista. Siksi kannustammekin asiakkaitamme kierrättämään vaatteet uusille käyttäjille! Mitä useammalla lapsella tuotteet ovat käytössä, sitä ekologisempi ja pidempi vaatteen elinkaari on. Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen tuotteissamme kasvaa vuosi vuodelta koko ajan.


Menestyvän lastenbrändin taustalla on toisiaan tukevan tiimin valtava osaaminen ja rajaton, villi luovuus!

Metsolan vaatteista on vuosien saatossa tullut rakastettuja ja haluttuja aarteita. Sana suomalaisesta laadusta ja puhtaudesta on kiirinyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle, ja intohimoisen tiimin katse onkin suuntautunut ulkomaan markkinoille. Maailman valloitus alkakoon!

Love you, Metsolan team





Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tilausohjeet ja tilauksen tekeminen  

  • Asiakkaan ei tarvitse rekisteröityä käyttäjäksi tilatakseen tuotteita Metsolan verkkokaupasta
  • Tilatessanne toimituskulut lisätään tilaukseen automaattisesti. Eteneminen tapahtuu ohjelman ohjeiden mukaisesti ja lopuksi voitte valita maksutavaksenne verkkomaksun (kaikki verkkopankit, Luottokortit, Visa Electron, Klarna). 
  • Jos jokin tuote on meiltä loppunut, ilmoitamme siitä mahdollisimman pian.
  • Emme yhdistä eri aikoina vastaanotettuja tilauksia. Mikäli haluat tehdä muutoksia tilaukseesi, niin voit tehdä sen asiakaspalautuksena tai tekemällä uuden tilauksen.
  • Pidätämme oikeuden toimitustapojen muutoksiin kampanjoiden aikana.

Kun tilauksesi loppusumma on yli 100 €, saat ilmaiset toimituskulut!

Maksutavat

Klarna Checkout

https://www.klarna.com/fi


Toimituskulut ja -tavat

Postitus Suomeen ja Ahvenanmaalle. Ostoskori lisää postikulut automaattisesti tilauksen loppusummaan.  

Toimituskulut:

Posti 3,90

Matkahuolto 4,90

KAIKKI tilaukset lähtevät paketteina jolloin saat siitä aina seurantakoodin. Emme lähetä kirjeitä.

Postitus ulkomaille

Postikulut määräytyvät postinhinnaston mukaisesti. Katso englanninkieliseltä puolelta tiedot ulkomaantilauksille.

Toimitusaika

Pyrimme nopeaan postitukseen. Jätämme tuotteet kuljetukseen 2-6 arkipäivän kuluessa tilauksen saapumisesta. 

Vaihto- ja palautusoikeus

Kaikilla tuotteillamme on kuluttajasuojalain 14 vrk:n vaihto- ja palautusoikeus tavaran vastaanottamisesta. Palautettavien tuotteiden tulee olla alkuperäiskunnossa eli käyttämättömiä, edelleen myyntikelpoisia. Palauta tuote alkuperäispakkauksessa. Vaihtojen ja palautusten välttämiseksi lue huolellisesti tuotteen tiedot ja kysy rohkeasti mikäli ilmenee epäselvyyksiä. Käytä vaihdoissa ja palautuksissa postin edullisinta lähetystapaa. Alle 500 g lähetykset kirjeenä ja sitä painavammat postipakettina. Palauttaessa/vaihtaessa tuotteita voit lähettää tuotteet asiakaspalautustunnuksella. Postin tunnus on 615413 ja Matkahuollon 9525694. Kirjeessä/paketissa tulee olla Metsolan osoite: Metsola Lifestyle Oy, Myyntimiehenkuja 10 C 3, 90410 Oulu.

Kaikki palautukset ovat maksullisia. Tuotevaihdot ovat maksuttomia.

HUOMIOITHAN, että palautuskulut ovat 3,5 € / tilaus. Jos osa tilauksesta palautetaan, niin että palautuksen jälkeen tilauksen summa jää alle 100 €, silloin myös postikulut vähennetään palautettavasta summasta.

Liitä palautuksen mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Vaihto/palautuslomake tulee olla täytettynä.


HUOM! Noutamattomasta lähetyksestä veloitamme asiakkaalta 10 €/tilaus, joka kattaa toimituskulut ja muut meille aiheutuneet kulut.